Teknosavo kasvattaa tarjoamaansa ja myyntiverkostoa
Puun tehokkaan prosessikäytön merkitys kilpailukyvyssä nostaa päätään kohinalla. Teknosavon ratkaisujen myötä tehtaiden on ollut mahdollista säästää huomattavia summia tarvitsemassaan puumäärässä ja sen myötä logistiikan aiheuttamissa kuluissa. Nyt etuja pystytään tarjoamaan myös puun vastaanottoon. Ensimmäinen TruckSmart -mittausasema on myyty Portugaliin. Se mittaa ja laaduttaa lasereiden sekä kameroiden avulla saapuvan puun määrän ja kirjaa mittaustiedon tehtaan järjestelmään. Nyt testejä varten pystytetään mittausasema Teknosavon kanssa yhteistyötä tekevän Xamkin tiloissa. Myytyjen tuotteiden asennukset ja käyttöönotot pitävät henkilönkunnan liikkeessä niin Suomessa kuin ulkomailla.
Vahvistukset maailmalla
Teknosavon kansainvälistyminen etenee vauhdilla. Pohjoisilla markkina-alueilla yhtiö on laajentanut toimintaansa Ruotsiin, jonne yhtiö on palkannut maajohtajaksi Tero Fonsénin. Samalla yhtiön Ruotsin toimipiste on avattu Hammarby Sjöstadissa. Lisäksi Teknosavo on solminut yhteistyösopimuksen paperi- ja selluteollisuuden ratkaisuja edustavan Elof Hanssonin kanssa. Sopimus vahvistaa yhtiön Etelä-Amerikan myyntiä, Brasilian markkinan käsittävän agenttisopimuksen kautta.
Uudet toimitilat valmistuvat 30.08.2020 mennessä
Teknosavo Oy:n toimitilahanke on edennyt seuraavaan vaiheeseen. Savonlinnan kaupungin edustaja kävi viime viikolla suorittamassa tulevan rakennuksen paikan ja korkeusaseman maastoonmerkinnät. Rakennusvalvontamittausten jälkeen maanrakennustyöt käynnistyivät heti maanantaina 4.11.2019 maanrakennuksen osalta kilpailutuksen voittaneen Kuljetus Miettinen Oy:n toimesta. Töitä tehdään ripeällä aikataululla, jotta talventulo ei pääse hidastamaan työmaan edistymistä. Sadevesiputkitusten ja -kaivojen asentaminen on tarkoitus aloittaa jo ensi viikon lopulla.