Etsimme mekaniikka-suunnittelijaa

Etsimme Savonlinnan toimipisteeseen mekaniikkasuunnittelijaa

Tule kehittämään kanssamme suomalaista teknologiaosaamista! Tarjoamme sinulle vakituisen ja täysipäiväisen työsuhteen kansainvälisessä ja jatkuvasti kehittyvässä toimintaympäristössä.

Haemme ratkaisukeskeistä mekaniikkasuunnittelijaa, jolla on aktiivinen ote työhön sekä aitoa kiinnostusta kehitystehtäviä kohtaan. Tehtävässä kykenet itsenäiseen suunnitteluun ja tuotteiden kehittämiseen sekä osallistut eri asiakasprojekteihin. Perussuunnittelun lisäksi osallistut taitotasosi mukaan laitteiden asennusvalvontaan, käyttöönottoihin sekä huoltotoimintaan.

Tehtävän menestyksellinen hoitaminen edellyttää perusnäkemystä kone-, laite- ja ohutlevysuunnittelusta. Sinulla on pohjakoulutuksena esimerkiksi mekaniikka- tai mekatroniikkaopintoja. Käytössämme on SolidWorks-[-]ohjelmisto, ja edellytämme sen tai jonkin muun 3D-ohjelmiston tuntemusta. Teknisten taitojen ohella arvostamme hyvää kielitaitoa, tiimityötaitoa sekä matkustusvalmiutta. 

Teknosavolla saat näköalapaikan kansainväliseen puunjalostusteollisuuteen korkealuokkaisten mittauslaitteiden parissa, mielenkiintoisia asiakasprojekteja sekä mahdollisuuden oppia uutta. Panostamme voimakkaasti teknologian kehittämiseen ja uusiin tapoihin tavoittaa asiakas. Tule innovatiiviseen ja mukavaan joukkoomme kehittämään alaa eteenpäin.

Oletko etsimämme asiantuntija?

Lähetä vapaamuotoinen hakemuksesi 1.6.2018 mennessä 

sähköpostitse hannu.hamalainen@teknosavo.fi, tai postitse
Hannu Hämäläinen, Teknosavo Oy, Olavinkatu 46 A, 57100 Savonlinna

Lisätietoa tehtävästä antaa Hannu Hämäläinen, p. 050 5291 366